Keitä me olemme?Oli vuosi 1993 ja oli aika miettiä uutta koiranpentua, saksanpaimenkoiramme Serin ollessa jo 11-vuotias vanha rouva.
Mieleen oli jäänyt kummittelemaan edellisen kotimme naapurissa asuva ”sudenvärinen sinisilmä", joka vain tuijotteli meitä hiljaa tarhastaan, joka kerta kun kävelimme ohitse. Näin tapasimme siperianhuskyn ensimmäisen kerran. Ajatus siperianhuskysta siis jäi kytemään sieltä 1980-luvulta, ja kun aika oli kypsä, etsimme siperianhuskykasvattajia. Otimme yhtyttä Pajaskosken Mariin ja hänellä olikin sopivasti pentuja. Marilta meille muutti agoutin värinen uros Arctic Soul Daiga kesällä 1993. Pentu vaikutti kaipaavan kovasti seuraa... |
Tietenkin meilläkin oli mielikuva sinisilmäisestä siperianhuskysta ja Marilla oli vapaana Daigan sinisilmäinen velipoika Darrat, joten arvata saattaa, että Darrat muutti meille Daigan kaveriksi. Myöhemmin samana kesänä edellisten sisko Dibitka muutti vielä kolmanneksi ja haaveet omasta tulevasta valjakosta käynnistyivät.
Samaisena syksynä meille muutti vielä neljäs huskynpentu Arctic Soul Estonia. Kokeneen kasvattajan tuki tuli kullanarvoiseksi. Kävimme tuolloin viikottain Marin luona hakemassa oppia ja opettelemassa ajamisen saloja. Pikkuhiljaa omakin kokemus karttui ja pääsimme ajamaan omalla neljän koiran tiimillä. Pentti teki itse harjoituskärryt, niinkuin siihen aikaan oli tapana. Niillä ajettiin sulan maan aikaan, hangille oli pikkuinen puureki. Kävimme nuorten koiriemme kanssa kisoissa katselemassa ja hiljalleen omalla neljän koiran tiimillä osallistuttiin kilpailuihinkin, varsin mukavallakin menestyksellä. Myöhemmin saimme kasattua kuuden ja kahdeksan koiran kisatiimit. |
Myös rodun tärkeimmät katselmukset, erikoisnäyttelyt tulivat Marin opastuksella tutuiksi. Emme varmaan olisi yksin rohjenneet heti lähteä mukaan.. Heti ensimmäisenä erkkarivuotenamme (1994) koimmekin varsinaisen yllätyksen, kun koiramme Arctic Soul Daiga voitti erikoisnäyttelyn! Tuolloin tuomarina oli varsinainen siperianhuskyrodun guru Natalie Norris Alaskasta (Kennel Alaskan’s of Anadyr).
Monta muutakin erikoisnäyttelyvoittoa ja sijoitusta tuli koirillemme vuosien varrella.
Ensimmäinen oma pentuemme syntyi vuonna 1996 Arctic Soul Dibitkalle, Arctic Soul H-pentue, joista omaan tiimiin jäi juoksemaan pojat Arctic Soul Hiccup ja Arctic Soul Hector.
Oma kennelnimi Levajok’s anottiin vuonna 2000. Siirryin kuitenkin Arctic Soul -kennelnimen toiseksi haltijaksi vuonna 2001, koska yhteistyömme Marin kanssa oli tuolloin tiivistä.
Meidän kasvattamiamme pentueita Arctic Soulin nimen alla H, M, P, U, V, X, Y, Snow- ja Winter -pentueet. Kennelnimi oli
yhteinen vuoteen 2015 asti.
Arctic Soulin nimellä kasvatin myös pari lapinporokoirapentuetta, Arctic Soul Lapponian ja Arctic Soul Carelian -pentueet , sekä yhden pyreneittenmastiffipentueen.
Levajok’s -kennelnimellä on tällä hetkellä kolme huskypentuetta, 1 lapinporokoirapentue ja kaksi jakutianlaikapentuetta.
Tänä päivänä kennelissämme on siperianhuskyja, jakutianlaikoja ja lapinporokoiria. Porokoiria emme kuitenkaan kasvata enää tulevaisuudessa vaan keskitymme huskyihin ja jakuteihin.
Nykyiset huskymme ovat NoMan's Empire-kennelistä Suomesta, Snow Shade-kennelistä Venäjältä sekä omakasvatteja.
Liikutamme jakutianlaikoja valjakkona siperianhuskyjen kanssa.
Ensimmäiset kaksi jakutialaistamme on Venäjältä Siperiasta Novosibirskistä Anna Puhovalta (kennel El Flaum), joka ajaa kilpaa jakutialaisillaan. Hänen koirat ovat turkikkaita ja pärjäävät varmasti todella kovissa Siperian pakkasissa.
Seuraavaksi meille saapui narttu rodun alkuperäispaikasta Jakutsista, Altyn Tumar -kennelistä. Arvostan heidän työtään rodun parissa nimenomaan valjakkotyössä.
Aika näyttää millainen on jakutianlaikan tulevaisuus Suomessa. Itse toivon, että saisimme säilytettyä rodussa myös valjakkokoiraominaisuudet.
Joudumme varmasti painimaan rodun parissa monen ongelman kanssa. Terveystilanne hieman askarruttaa, sillä luustovikoja on todettu verrattaen paljon. Lisäksi pienilukuisena rotuna suppea geenipooli tuo varmasti mukanaan omat haasteensa jalostuksessa.
Voit seurata meitä Instagramissa @levajoks
Facebook-sivullemme pääset tästä.
Riitta Kesäniemi

Yllä kuvia rekikoirapainotteisen elämäntapamme alkutaipaleelta.
Web Design Hanna Sallansalo